Arska kertoi maksaneensa elämänsä aikana kirkollisveroja omakotitalon hinnan edestä.

Koska Arska ei käyttänyt eikä tarvinnut kirkon palveluja ylipäänsäkään, voidaan ajatella, että hänen maksamansa kirkollisvero kohdistui näin ollen hautapaikkaan. Arska oli tavallaan asuntosäästäjä. Tosin hieman kolkossa mielessä.

Myöhemmin Arska luopui tästä kalliilla hankitusta maatilkusta, joka ei järin suuri toki ollut. Neliöhinta vain kohosi älyttömän suureksi. Koska Arska ei ollut tehnyt kauppakirjoja eikä lainhuudatusta tontistaan, hän ei voinut myydä sitä eteenpäin.

Nykyään Arska ei ole millänsäkään, vaikka menetti kirkkomaassa olevan ökytonttinsa. Eikä hän pidä sitä minkään taivasosuuden menettämisenä. Arska on nykyään toisella tavalla ajatteleva, eikä maksa enää sielunsa lunnaita valtiokirkolle.

Arskan taistojen taustoja

Ehkäpä moni muukin, kuin tämä tarinamme Arska, on käynyt sisäisiä taistoja tämän mieltä hiertävän ja sielua ikuisesti kalvavan kysymyksen äärellä: riittääkö kirkon jäsenyys ja lapsena suoritettu pyhä seremonia, joka papin kätten kautta on meille ja meidän lapsillemme suotu, varmistamaan pääsyn ikuiseen elämään.