Sähkeuutisia

 

Kaikkien aikojen ensimmäisen Rock and Rollator Actionin lähtölaukaus on ammuttu. Ampujana on idean isä Brother Mateus, joka on valioluokan hirven ampuja. Tapahtuman ajankohdasta ei ole vielä hajuakaan.
 
Rollator Actionissa olisi tarkoitus muun muassa perehdyttää ikinuoria rollaattorin hallinnassa, ettei kävisi niinkuin taannoin eräälle suojatietä vanhan riihen kohdassa ylittämässä olleelle mummolle.
Suojatien jälkeen tie kaartuu voimakkaasti jyrkässä alamäessä pyörätielle. Mummo menetti rollaattorinsa hallinnan ja syöksyi suoraan syvään jorpakkoon nokkosten sekaan ja katosi näkyvistä. Onneksi paikalle sattui sattumanvarainen ohikulkija, joka avitti kiitollisen mummon pois pälkäästä. Ilman pelastavaa enkeliä mummo olisi voinut virua syvässä ojassa rollaattorinsa vieressä näkymättömissä hyvinkin pitkään. 
Samassa ahteessa on aiemminkin tapahtunut vakava onnettomuus, jossa kolmipyöräisellä liikkunut mieshenkilö suistui jorpakkoon ja hukkui läheiseen luomaan.
 
  
 
Tupakointi lyhentää, paitsi savuketta, myös ihmisen elinikää. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää varmistaa, että matkalippu ikuisuuden paremmalle puolelle on ajan tasalla.
 
 
 
Teuvan kunnalla oli aikoinaan juliste, joka tarjosi tulevaisuutta Teuvalla. "Tulevaisuus Teuvalla" kuulosti ihan siltä, kuin siinä olisi lukenut: Missä Sinä Vietät Iäisyytesi.
 
 

Kirkkoherra Elo on nähty hiihtelemässä Perälänkylän lenkillä.

 

Mies luovutti autonsa avaimet eukolleen. Eukko päätti ajaessaan ottaa selfien. Seuraukset olivat katastrofaaliset. 

 

Jurvan Botniaringillä syyskuussa 2017 pidetyissä Legends-autojen maailmanmestaruuskisoissa amerikkalaisen Jordan O´Brianin auto roihahti yllättäen liekkeihin juuri ennen maalia. Liekit nuolivat Jordanin kasvoja. Siitä huolimattomana hän kaasutti maaliin ja saavutti melkeintulkoon maailmanmestaruuden luokassaan.

Ajellessani sinä aamuna kohti Botniaringia, mietin mielessäni, että kyllä kai se Yläkerta mua vähän jeesaa tänään. Enhän mä etukäteen voi tietää missä kohdassa pitäisi olla kun tapahtuu jotain maatakaatavaa. Finaalissa kärkijoukon ehdittyä loppukaarteeseen minulle tuli päähänpisto kääntyä ja lähteä kävelemään kohti maalia. Muutaman sekunnin päästä edessäni roihahti ja kamerani oli valmiina tykittämään. Tuntui kuin olisin ollut robotti, jota ylhäältä käsin ohjailtiin. Sitä kutsutaan johdatukseksi.